Circles of Solitude
Description
Fagerudd valittiin Lappeenrannan kaupunginorkesterin nimikkosäveltäjäksi vuodesta 1997. Tuon vuoden keväällä hän oli lappeenrantalaisessa hotellihuoneessa ja katseli aikansa kuluksi TV-uutisia. Kuvissa näytettiin junalla Ruandasta tulevia pakolaisia. Junan pysähtyessä syntyi ryntäys, jossa ihmisiä tallautui kuoliaaksi. Säveltäjän mieltä järkyttävin näky olivat kuitenkin pakolaisvauvat, joiden kaulassa roikkui lappu ”sans adresse”, ilman osoitetta. Lasten vanhemmat olivat kuolleet. Fagerudd koki elämän epäoikeudenmukaisuuden sietämättömänä: hän itse istui kädenojennuksen päässä hotellin minibaarista, kun näiden pienten ihmisten elämäneväät oli jo syöty.
Fagerudd päätti kirjoittaa Lappeenrannan orkesterille kappaleen, joka sisältäisi jonkin lasta lohduttavan tekijän. Ei kuitenkaan pimpelipom-kehtolaulua, sillä jos soittorasia laitetaan soimaan, tulee myös kaikkien koneiston rahinoiden olla kuuluvilla.
Ajatuksesta syntynyt Circles of Solitude onkin luonteeltaan lähes yltiöpäisen nöyrää musiikkia, joka karttaa kaikenlaista mahtipontisuutta. Teoksen alkua värittävät matalana murisevat jouset, keskivaiheita puupuhallinten glissandot ja loppua klarinetin, käyrätorven ja kontrabasson vuoropuhelu.
© Osmo Tapio Räihälä, 11/1998
Instrumentation
2222 2220 02 0, str
CategoryWorks for Orchestra or Large Ensemble
Premiere
Lappeenranta City Orchestra, cond. Hannu Norjanen, Lappeenranta, April 18, 1998
PDF for promotional useArchive number
MF14487