Chamber Concerto Op. 87

by Aulis Sallinen

Kamarikonsertto

for violin, piano and chamber orchestra

Empty sheet

Aulis Sallinen

Chamber Concerto Op. 87

Novello

Description

Sävellystyön alkuvaiheessa luin Ranskassa juuri julkaistun romaanin Suite française (Ranskalainen sarja). Sen on kirjoittanut vuonna 1903 Kiovassa syntynyt Irène Nemirovsky. Vuonna 1918 hänen vallankumousta paennut perheensä päätyi Ranskaan. Kun 30-luvulla antisemitismi nosti päätään, juutalaissyntyinen perhe kääntyi katolisuuteen. 40-luvulla kirjailijana jo kuuluisuutta saavuttanut Irène Nemirovsky aloitti suurtyön, edellä mainitun romaaninsa, josta hän suunnitteli 1000-sivuista eeposta. Kirjan kaksi ensimmäistä valmistunutta lukua kuvaavat Saksan armeijan Ranskan miehitystä. Säilyneissä muistiinpanoissa, joissa Nemirovsky käyttää runsaasti musiikkiin viittaavia termejä, hän epäilee, ettei hänen aikansa riitä koko teoksen loppuunsaattamiseen. Kirjailijan aavistus osoittautui järkyttävällä tavalla oikeaksi. Hänet pidätettiin heinäkuussa 1942 ja surmattiin Auschwitzin tuhoamisleirillä. Hänen aviomiehensä jakoi saman kohtalon paria kuukautta myöhemmin. Kuin ihmeen kaupalla perheen kaksi lasta säilyivät hengissä tuttavien auttamana ja natsien tappokoneistolta piilottelemina. Vanhin tyttäristä kuljetti mukanaan äitinsä jäämistöä, ja vasta nyt, 60 vuotta romaanin kirjoittamisen jälkeen käsikirjoitus tuli päivänvaloon ja saatettiin painoasuun. Kamarikonserton kaksi osaa kantavat romaanin osien nimiä Tempête en juin (Myrsky kesäkuussa) sekä Dolce (mus. suloisesti). Nimien käyttäminen sävellyksessä on ymmärrettävä romaanin lukemiseen liittyvänä dokumentaationa, eikä musiikista näin ollen pidä etsiä vastaavuutta kirjan sisällölle. Kolmannelle, hyvin lyhyelle toista osaa tauotta seuraavalle päätösosalle on säveltäjä antanut nimen Epitaphe fragile (Hauras hautakirjoitus). Halutessa sen voi ymmärtää liittyvän Irène Nemirovskyn kohtaloon. Niin kuin polttolasi muuntaa miljoonat auringonsäteet tuskallisen hehkuvaksi pisteeksi, niin murhatun kirjailijan kohtalo yksin voi tässä edustaa miljoonien syyttä kuolleiden uhrien muistoa. © Aulis Sallinen 2006 (kommentti teoksen kantaesitykseen 2.3.2006, Tapiola Sinfonietta)


Instrumentation

1111 1000 00, str, vln solo, pno solo


Category

Works for Soloist(s) and Orchestra


Opus no.

op. 87


Premiere

Elinä Vähälä, violin, Ralf Gothóni, piano, Tapiola Sinfonietta, cond. Ralf Gothóni, Espoo, March 2, 2006.


Movements

1. Tempête en juin, 2. Dolce (attaca), 3. Epitaphe fragile


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Tapiola Sinfonietta, written to the memory of Irène Nemirovsky.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.