Score
10 pages
Special size
Borrowed Tunes: 1. Dead Man Theme sähkösellolle ja eloelektroniikalle valmistui tiiviissä yhteistyössä teoksen tilanneen Juho Laitisen kanssa. Sähkösellon erityisominaisuuksista ja erilaisista kitaraefekteistä innoituksensa saanut teos voi muotoutua jokaisella esityskerralla erilaiseksi. Teoksen ensimmäinen jakso rakentuu muutamasta toisistaan erottuvasta tekstuuripinnasta, joitten järjestyksen soittaja voi itse valita. Toisessa jaksossa hän muuntelee ensimmäisessä jaksossa soittamaansa materiaalia haluamassaan järjestyksessä. Tekstuuripinnat alkavat kerrostua muodostaen monipuolisen rapisevan, vonkuvan ja rahisevan taustakerroksen, jonka päälle soittaja soittaa etäisen muistuman Neil Youngin Jim Jarmuschin Dead Man -elokuvaan säveltämästä kitarasoolosta. Kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten, sen musiikki teki minuun suuren vaikutuksen. Musiikki ja sen mukana elokuva tunnelma palaavat aika ajoin uudestaan mieleeni. Päätin työstää tämän mielikuvan omaksi musiikikseni.
Tulkinnanvaraista-konserttisarjaan sävelletty Dead Man Theme on täysin tulkitsijastaan riippuvainen teos. Pelkästään konserttitilanteessa nauhoitetusta ja muunnellusta soivasta materiaalista rakentuva teos on väistämättä jokaisella esityskerralla erilainen. Teosta tulkitessaan soittajalla on mahdollisuus valita tekstuuripinnat sekä niitten soittojärjestys. Hän myös kontrolloi soittonsa voimakkuudella ja soittamillaan säveltasoilla tietokoneen avulla tapahtuvaa äänenmuokkausta.
vlc, live electr
Works for Solo Instrument
Juho Laitinen, electric cello and electronics, Tulkinnanvaraista series, G18, Helsinki, Finland, 14 November 2011. Fbp: Radio Yle 1 6.12.2011.
I Part: Events, II Part: Modulations, III Part: Theme
Commissioned by Juho Laitinen with the support of Luses/Teosto. Dedicated to Juho Laitinen.
MF21997
10 pages
Special size
10 pages
Digital (PDF)