Ataraxy-Apathy-Autarchy

by Osmo Tapio Räihälä

(Stoa Trilogy)

Empty sheet

Osmo Tapio Räihälä

Ataraxy-Apathy-Autarchy

Uusinta Publishing Company

Description

Ataraksia, apatia ja autarkia ovat ne kolme tunnetta, joiden kautta antiikin stoalainen koulukunta pyrki hyväksymään kohtalonsa ja ulkopuolisen maailman. Ataraksia on tyyneyden tila, siinä pyritään kohtaamaan niin hyvä kuin paha samalla mielenrauhalla; apatiassa ihminen pyrkii välinpitämättömyyteen esimerkiksi ulkoisia vaikeuksia kohtaan; autarkia on itseriittoisuutta: ihminen saavuttaa tilan, jossa ulkopuoliset haitat eivät häiritse mielenrauhaa eivätkö menestykset sekoita päätä.

Itse en ole totta vieköön mikään stoalainen. Nimet tulevat siitä, että tavoittelin tuollaisia piirteitä sarjan osissa. Ataraxy on siten äärimmäisen sisäänpäin kääntynyt. Apathy-sanan merkitys on aivan muuta kuin suomen kielen apatia, jolla on hyvin kielteinen kaiku. En mahtanut sille mitään, että tästä jaksosta ei tullut kovin 'välinpitämätöntä' musiikkia. Autarchy on nopeampi kuin kaksi edellistä osaa ja siten hieman irrallinen, siis jotenkin itseriittoinen suhteessa kahteen edelliseen. Koska en siis ole stoalainen, annoin tähän itseriittoisuuteen tunkeutua lopuksi kuitenkin pikku sitaatin eräästä kaikkien aikojen parhaan suomalaisen rockyhtyeen laulusta.

Stoa-trilogia syntyi kevättalvella 2002 Maria Puusaaren innoittamana ja on tälle omistettu.

© Osmo Tapio Räihälä, 2002


Instrumentation

violin and piano


Category

Chamber Works


Premiere

Maria Puusaari, violin, Antti Kaihola, piano, Helsinki, November 24, 2002.


Movements

1. Ataraxy, 2. Apathy, 3. Autarchy


Commisioned by / dedications

Dedicated to Maria Puusaari.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.