Ensimmäinen osa, Syrian cry vie hetkeksi keskelle sodan saartamaa kaupunkia missä raunioiden keskellä kulkija voi kuulla rukoushuudon, joka kutsuu ihmisiä koolle

Tuo rukoushuuto, jota teemaksikin voi kutsua on mukaelma Syyrian ortodoksien yhdestä ehtoollislaulusta. Se ei ole tarkoituskaan olla 1/1, vaan kyseessä on omin korvin kuultu, ja silmin nähty aamuhetki sodan runtelemassa Mosulissa. Siellä välillä kaaottistenkin olosuhteiden keskellä koetetaan pitää arjen rutiineista kiinni. Rukoushuuto kutsuu ihmisiä jumalanpalvelukseen hakemaan lohtua ja suojaa, lapset löytävät raunioiden keskellä leikinaiheen kuin tyhjästä, ruokalähetys tuli perille ja tänään saadaan vihdoin syödäkseen. Monta kertaa päivässä etsitään suojaa kuolemaa kylväviltä pommeilta. Omassa mielessäni myllersi hyvin voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita tätä osaa kirjoittaessani. Epätoivo, viha, pelko, rakkaus, ehkä uskokin tai pikemminkin epäusko nivoutuvat surrealistiseksi tunteeksi, jonka valtaamana television, lehtien ja netin välityksellä tuijotan noita ihmisiä ja heidän elämäänsä.

Toisen osan kuva piirtyy maailmasta, jossa narsismilla, vallanhimolla ja häikäilemättömyydellä ei ole rajoja. Se piirtää kuvan siitä, miten asioiden kriittinen tarkastelu ja kyseenalaistaminen on joillekin uhka. Ihmisiä manipuloidaan syöttämällä heille vain yhdestä tuutista tulevia valeuutisia ”Fake news” joista ennen pitkää tulee ainoita ”muka” totuuksia. Väärä saadaan näyttämään oikealta, mutta jos sitä vähä syvemmältä pääsee tutkimaan, onkin se merkityksetöntä hölynpölyä. Se on kuva ajasta, narsismista ja luonnehäiriöisistä ihmisistä, jotka valtapyrkimyksillään suurin luuloin ja olemattomin taidoin, ovat pelottavalla tavalla uhka suvaitsevaisuudelle, oikeudenmukaisuudelle, rauhalle ja demokratialle koko maailmassa.

Kolmannen osan keskiössä on koti, Home. Sen tunnelma on haikea ja siinä vilahtelevat takautuvasti muistikuvat niin kotipihasta, lapsuuden leikeistä, marjaretkistä, tai vaikkapa koulun kuusijuhlastakin. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla koti ja kodin soisi olla se paikka, jonne on aina turvallista tulla ja palata vaikka muistoissa. Koti ei ole ihmiselle pelkästään fyysinen paikka, vaan se on myös henkinen tila. Tänään ajattelen kiitollisena sitä, että minulla on koti ja se on juuri Suomessa. Jossakin syvällä sisimmässäni elää toive, että koko maailmasta tulisi vielä kerran paikka, johon on hyvä ja turvallista syntyä ja jossa jokainen voi rauhassa kasvaa, opiskella, tehdä työtä, varttua ja vanheta.