Aarremaat

by Max Savikangas

Treasurelands

for vocal sextet [SSAATB]

Empty sheet

Max Savikangas

Aarremaat


Description

Aarremaat

Olen säveltänyt Aarremaat laulusekstetille (SSAATB) IC-98 -taiteilijaryhmän tilauksesta heidän ohjaamaansa 55-minuuttiseen, samannimiseen taideanimaatioelokuvaan.

Säveltämäni musiikin aihiot äänitti pieninä paloina Finnvox -studiossa Helsingin Kamarikuoron laulusekstetti (Tove Djupsjöbacka, Veera Kuusirati, Eira Karlson, Susanna Sippola, Martti Anttila ja Jussi Linnanmäki) Nils Schweckendiekin johdolla.

Lopullisen sävellyksen olen koostanut näistä äänitetyistä paloista modulaarisella tekniikalla. Elokuvan äänisuunnittelun, eli kaiken muun musiikin lisäksi kuultavan äänen, on tehnyt Toni Ilo (Finnvox Cinepost). Elokuvan ääniraita on dolby 5.1. -formaatissa. Musiikkiraita hyödyntää paljon eri elementtiensä sijoittelua kuulijan ympärille ja niiden liikettä kuulijan ympärillä. Voisi jopa sanoa, että äänen immersiivisyys on tässä tapauksessa yksi tasaveroinen ilmaisukeino melodian, vokaali-ilmaisun, harmonian, rytmin ja äänenvärin rinnalla.

Aarremaat ammentaa kansantarinoista sekä yhteiskuntafilosofiasta ja kertoo ihmisyhteisön suunnan etsimisestä ilmastokriisiin johtaneessa maailmassa. Se pohjautuu vanhaan itäsuomalaiseen kansantarinaan metsänhaltian ja tiilentekijän kohtaamisesta öisessä metsässä. Tiilentekijä ampuu metsänhaltian, joka jättää kaatuessaan valtavan raiskion. Ihminen käyttää aukiota hyväkseen alkaessaan tehdä maanjakoa. Tarinan voi tulkita kuvaavan modernin yhteiskunnan syntyä ja ihmisen vieraantumista luonnosta.

Kantaesitys Serlachius museo Göstassa Mäntässä 25.9.2021 – 6.3.2022.

Max Savikangas 2021


Instrumentation

2sopr, 2alto, ten, basso


Category

Vocal and Choral Works


Premiere

25.8.2021–6.3.2022, Serlachius museo Gösta, Mänttä, Finland


Commisioned by / dedications

Commissioned by Taiteilijaryhmä IC-98


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.