Aarre Merikanto: Symphonic Study

by Paavo Heininen

Empty sheet

Paavo Heininen

Aarre Merikanto: Symphonic Study

Fennica Gehrman

Description

Paavo Heinistä, Aarre Merikannon tutkijaa ja Sinfonisen harjoitelman täydentäjää, penättiin joskus 1980-luvun alussa jatkamaan Merikanto-rekonstruktiotaan. Hän muistaa tuumineensa, että kai ne joskus pitäisi tehdä – kaikki kolme tuhottua.

»Aluksi se tietenkin oli vitsi. Jousiseksteton tyyli ei minua silloin kiinnostanut, ja viulukonsertto oli liian kaukana poissa.»

Talvella 1991–92 alkoi kuitenkin tapahtua. »Olin ottanut kuunneltavakseni Kaija Saariketun Merikanto-levyn ja jälleen kerran kokenut voimakkaasti toisen konserton suurenmoisuuden. Otin silloin esille jousiseksteton säilyneen materiaalin. Iltakävelyllä keksin siihen kuuluvaa täydennysmateriaalia ja kotiin tultuani kirjoitin keksimäni paperille.» Sekstetto ja konsertto täydentyivät siten rinta rinnan.

Merikanto sävelsi sekstettonsa 1932 Washingtonin Kansalliskirjaston sävellyskilpailua varten. Teos jätettiin huomiotta muodollisesta syystä: partituurin mukana ei ollut esitysmateriaalia. Tekijä silpoi sekstettonsa poistaen kymmenen kohtaa, muun muassa kolmannen osan alun sekä toisen ja kolmannen osan lopun.

»Sekstetto on huomattavasti 1926 valmistunutta nonettoa koruttomampi: pelkistetympi, klassis-kansanomaisempi, ilman modernistisia, ekspressionistisia piirteitä», Heininen kuvailee. »Silti siinä on arvoja, siinä yhdistyy sävelkudoksen jatkuvuus ja rytminen drive soinnin runsauteen ja mehukkuuteen tavalla, joka muistuttaa toista pianokonserttoa.»

Teos on kolmiosainen; toinen osa liittyy finaaliin attacca. »Ääriosia hallitsee nopea tanssillinen musiikki, kesyttämättömän ’reipas meno’. Ensimmäinen osa on nopea kolmijakoinen, kolmas tyypillisemmin kansantanssimainen ja pääasiassa tasajakoinen. Hidas osa on Merikannon kauneimpia lyyrisiä innoituksia.»

Kuhmo Chamber Music Festival
Programme Book 1994


Instrumentation

3333/4331, strings


Category

Orchestrations and Arrangements


Premiere Fp: Helsinki Philharmonic Orchestra, cond. Ulf Söderblom, Helsinki, March 3, 1982

+ Add information

No sheet music available from Music Finland.