Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

I composed this trio for one of the concerts with which the Trio Tapiola celebrated its 20th anniversary. It was performed for the first time by that ensemble in February 1992. With the members of the Trio Tapiola (Jaakko Ilves, Risto Poutanen, Ilmo Ranta) we founded in 1974 – partly as a joke, partly seriously – a neopathetic school. For my own part I have always followed the leading idea of our school, namely that our music should emphasize emotional communication. In the course of the years my music has received a number of frequently repeated epithets which I do not completely agree with, and in my Trio No. 2 I have given these matters the form of a classic rhetorical defence speech. There is nothing new in this. For example the first movement of the Third Brandenburg Concerto by J.S. Bach has the form of a rhetorical defence speech, even though it is impossible to know what he was defending in it, if anything. A rhetorical defence speech may develop according to the following scheme: The orator presents his theme shortly and tries to gain the sympathy of his audience (Exordium). In the narration he analyses in detail his own standpoint (Narratio). After the narration he makes a short and pithy summary of his own point of view (Propositio). Then he presents and refutes the arguments of his adversaries (Argumentatio). In the end he summarizes the keynotes of his speech and appeals to the feelings of his audience in a language which may be even more decorative than before (Petoratio). So this is the dramaturgy of my trio. In the Exordium I present a melody which will have a leading role in the sequel and which musically is something very personal, neopathetic and non-tonal, even though it may sound tonal. The combination of harmonic devices I use creates a sphere of sound which, I believe, is the most original feature of the music I write. In the Narratio I develop and specify these melodical topics in detail. At the end of the narration there is a digression front the main subject and the piano enters with a new theme. In a classic rhetorical speech such digressions were possible in any part of the scheme. In the Propositio the original melody is again summarized, now as a brief and extremely pathetic exclamation. In the movement Argumentatio I tackle the – in my opinion – strange epithets my music has received in the course of the years. It has been said that it is entertainment music. This viewpoint is represented by the jazzy triple rhythms at the beginning of the movement. But this is refuted vigourously by the piano. It has also been said that my music is tonal and traditional. This passage, a duet played by the violin and the cello, was harmonized in accordance with the tonal, romantic standard idiom. The refutation is carried out with the superjectio (overthrowing) figure of baroque music. It has also been said that my music consists of small-scale pieces with small forms and that it is (only!) lyrical and melodic and that it is logical, but conventional and impersonal. I try to refute all these claims with musical gestures which will not be difficult to follow. The Peroratio, the epilogue, consists of highly figured music. This movement has a fast tempo and is mostly based on baroque diminution figures groppo, bombo and circolo. © Harri Wessman Trio nro 2 viululle, sellolle ja pianolle "retorinen" Sävelsin tämän trion yhteen Trio Tapiolan 20-vuotisjuhlakonserteista. Tuo yhtye kantaesitti sen helmikuussa 1992. Trio Tapiolan jäsenten (Jaakko Ilves, Risto Poutanen, Ilmo Ranta) kanssa perustimme kauan sitten puoliksi leikillisesti, puoliksi tosissamme uuspateettisen koulukunnan. Omasta puolestani olen kaiken aikaa noudattanut tuon koulukuntamme perusajatusta siitä, että musiikki on ennen kaikkea tunneviestintää. Aikojen kuluessa musiikistani on kuitenkin väitetty yhtä ja toista sellaista, mistä en voi olla aivan samaa mieltä, ja Triossani nro 2 olen pukenut nämä asiat klassisen retorisen puolustuspuheen muotoon. Sellainen ei sinänsä ole uutta. Esim. Bachin kolmas brandenburgilainen konsertto on muodoltaan retorinen puolustuspuhe, vaikka on vaikea tietää mitä hän siinä puolusteli. Retorinen puolustuspuhe etenee esim. seuraavan kaavan mukaan: Puhuja viittaa aiheeseensa ja pyrkii voittamaan kuulijakunnan sympatian (Exordium). Kerronnassa puhuja erittelee perinpohjaisesti omaa näkökantaansa (Narratio). Lopuksi hän vielä tiivistää oman näkökantansa ytimekkääksi väitteeksi (Propositio). Sitten hän käy käsiksi vastapuolen argumentteihin, jotka hän kumoaa (Argumentatio). Viimein hän kertaa puheensa ydinajatukset ja vetoaa kuulijoiden tunteisiin kielellä, joka saa olla vielä koristellumpaa kuin puheen edeltävissä osissa (Peroratio). Trioni dramaturgia on siis tämä. Exordiumissa esittelen melodian, jolla on jatkossa keskeinen rooli ja joka on mahdollisimman omaa musiikkiani, uuspateettista, ei tonaalista, vaikka se kuulostaakin ehkä siltä. Harmoniat edustavat maailmaa, jota uskallan väittää jossain määrin omaksikin luomuksekseni. Narratiossa, kertomuksessa, erittelen tätä melodista aihepiiriä seikkaperäisesti. Kertomuksen lopussa poiketaan vielä toisessa aihepiirissä – tällaisia digressioita voi liittyä puheen mihin osaan tahansa. Propositiossa kuullaan vielä tiivistettynä alkuperäinen melodia, mutta äärimmäisen pateettiseksi viritettynä. Argumentatio-osassa käyn siis käsiksi sellaisiin mielestäni hiukan outoihin väitteisiin, joita musiikistani on esitetty. On väitetty, että se on viihteellistä. Tätä väitettä edustavat osan alun jatsahtavat pisterytmit. Piano kuomoaa kuitenkin pian tuon väitteen mahdollisimman tannokkaasti. On myös väitetty, että musiikkini on tonaalista ja perinteellistä. Seuraava kohta, viulun ja sellon duetto, on soinnutettu perinteisin harmonioin. Kumoaminen tapahtuu tässä barokkimusiikin superjectio-kuvion (yli heittäminen) avulla. On myös väitetty, että musiikkini on pienimuotoista ja että se on lyyristä ja melodista ja että se on loogista, mutta tavanomaista ja persoonatonta. Kaiken tällaiset yksipuolisuudet yritän tietysti kumota, musiikillisin elein, joita ei liene vaikea seurata. Peroratio, loppulause, on mahdollisimman kuvioitua musiikkia. Tässä nopeatempoisessa osassa tulevat käyttöön barokkimusiikin diminuutiokuviot groppo, bombo ja circolo. © Harri Wessman

Year of composing

Arranger

Movements

Availability