Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

Stjärnenatten (Starry Night), Op. 35 is the result of one of the most entertaining and exciting commissions I have received. The Lahti Chamber Music Society approached me for a piece for soprano soloist, cellos, double basses, percussion, and piano. The unusual combination of instruments alone was enough to set off a few frissons in the creative grey cells — and to release some butterflies in the stomach. When it then became apparent that they had earmarked Karita Mattila as the soloist, a singer I greatly admire, a was clear that I would have no option but to respond to this singular challenge. Pretty soon I arrived at a solution to the problem of texts: the nocturnal poems by the Finland-Swedish poet Edith Södergran (1882–1923), with their earthy natural images, feminine pantheism, dazzling visions, and above all their unique fusion of anguish and joy seemed to be exactly what I had long been looking for. Another fact not without bearing on the matter was that ever since the first time I heard Henri Dutilleux’s orchestral work La nuit etoilée I have wanted to compose something under the same title myself. Now Södergran just happened to have a poem of the same name — and so I was able to fulfil my wish on that score as well.The text for Stjärnenatten is made up of six of Södergran’s poems. They are not all from the same collection, but I have gathered them together and arranged them so that they proceed in chronological order through the night: the first poem is called Evening, the last Daybreak. Each of the six songs is an independent unit, but they are sung and played attacca, with only two brief interludes in between. I have tried to profile the moods of the individual songs by means of clearly distinguished musical landmarks, in sounds or textures. The restful character of the first song is countered by the sardonic michief of the second (The Secret of the Moon). These are followed by the central movements, the title-song with its glittering visions of the galaxy and leanings towards a sense of space, and the weightlessly but somehow oppressively meandering The Moon. The fifth song depicts that moment of early dawn when everything is hushed, ‘the silence rests spreadeagled over the lake’, just before the first creatures wake (and after the nocturnal chorus has stilled). In the last song, by contrast with the others, there is an active subject, the dawn messenger, cold and bright, standing the world once more on its feet for the new day.© Jouni Kaipainen, 1991(Helsinki Festival)(Translated by © William Moore and © Susan Sinisalo)Stjärnenatten (Tähtikirkas yö) op. 35 on tulosta yhdestä hauskimmista ja jännittävimmistä tilauksista, jonka olen saanut. Lahden kamarimusiikkiseura pyysi minulta kappaletta sopraanosolistille, matalille jousille, muutamalle lyömäsoittajalle ja pianolle, mikä jo pelkästään yhtyeen erikoisen värityksen takia aiheutti kutkutuksia sävelsuonessa ja vatsanpohjassa. Kun vielä kävi ilmi, että solistiksi on tulossa Karita Mattila, suuresti ihailemani laulaja, oli selvää, että ryhdyn tähän epätavanomaiseen työhön.Melko pian päädyin tekstiratkaisuun: Edith Södergranin yörunot luontokuvineen, feminiinisine panteismeineen, huikaisevine näkyineen ja ennen kaikkea ainutlaatuisine tuskan ja ilon taittamistapoineen tuntuivat juuri siltä, mitä olin pitkään halunnut tehdä.Aivan merkityksetön ei ole se seikka, että aina siitä saakka kun olin ensi- kertaa kuullut Henri Dutilleux’n orkesteriteoksen La nuit etoilée (Tähtikirkas yö), olin halunnut säveltää joskus samannimisen kappaleen. Södergranilla sattui olemaan juuri samanniminen runo – niin että pääsin kuin pääsinkin toteuttamaan toiveeni.Stjärnenattenin teksti muodostuu kuudesta Södergranin runosta, jotka eivät ole peräisin samasta kokoelmasta, vaan jotka olen itse saattanut yhteen ja järjestänyt ikään kuin kellon mukaan kulkemaan läpi yön: ensimmäinen runo on nimeltään Ilta, viimeinen Sarastus. Kukin kuudesta laulusta on itsenäinen muotoyksikkönsä, mutta ne lauletaan yhtäjaksoisesti, eikä välisoittojakaan ole kuin kaksi, nekin lyhyenpuoleisia. Yksittäisten laulujen tunnelma on pyritty profiloimaan tarkasti mm. soinnillisia ja tekstuurisia keinoja käyttäen. Ensimmäisen laulun levollisuuteen vastaa toisen sardoninen ilkikurisuus. Tätä seuraavat keskeiset osat, avaruusnäkyinen ja musiikkina tilavaikutelmiin pyrkivä nimilaulu sekä painottomasti mutta ahdistavasti uiskenteleva Kuu-niminen neljäs laulu. Viides laulu edustaa sitä kellonlyömää, jolloin koko luonto on pysähdyksissä, juuri ennen kuin ensimmäiset oliot heräävät (ja yölaulajat ovat lopettaneet). Viimeisessä laulussa, päinvastoin kuin muissa, on toimiva subjekti, aamunkoiton hengetär, joka kirpeänä ja kylmänä nostaa maailman taas jaloilleen.© Jouni Kaipainen, 1991(Helsingin Juhlaviikot)Stjärnenatten op. 35 är resultatet av en av de trevligaste och mest spännande beställningar jag någonsin fått. Lahtis kammarmusiksällskap bad mig om ett stycke för sopransolist, låga stråkar, några slagverk och piano. Inte minst på grund av den ovanliga färgsättningen började det pirra i tonsättarådran och i maggropen. Då det ytterligare blev klart, att Karita Mattila, en sångerska som jag beundrar mycket, skulle sjunga uruppförandet, tog jag självfallet emot denna ovanliga uppgift. Jag lyckades mycket snabbt välja text. Edith Södergrans nattliga dikter med sina naturbilder, sin feministiska panteism, sina hisnande visioner och framför allt sitt sätt att handskas med smärta och glädje var precis det jag alltid hade önskat mig. Helt utan betydelse var inte heller den omständigheten, att jag ända sedan jag hörde Henri Dutilleux’ orkesterverk La nuit étoilée (Stjärnenatten) alltid hade velat komponera någonting med just det namnet. Då Södergran hade en dikt som hette just så, kunde jag således förverkliga mina förhoppningar.Texten i min komposition Stjärnenatten består av sex Södergrandikter som inte härstammar ur en och samma samling. Jag har själv valt dem och arrangerat dem så att de så att säga följer klockan genom natten. Den första dikten heter Kväll, den sista Gryning. Sångerna sjungs i en följd och det finns bara två mellanspel, som dessutom är rätt korta. Jag har försökt profilera de enskilda sångernas stämningar omsorgsfullt bl.a. med hjälp av klang och textur. På den första sångens vilsamhet svarar den andras sardoniska illmarighet. Efter detta följer de centrala delarna: titelsången med rymdvisioner och en musik som försöker ge en känsla av rum samt den fjärde sången Måne, som svävar viktlös men beklämmande. Den femte sången representerar den tidpunkt, då hela naturen står stilla, strax innan de första levande varelserna vaknar upp (de nattliga sångarna har redan slutat). I den sista sången finns i motsats till de övriga ett subjekt, gryningens skyddsande, som frän och kall lyfter världen upp på sina fötter.© Jouni Kaipainen, 1991(Helsingfors Festspel)(övers. © Jan Granberg)

Year of composing

Arranger

Movements

Availability