Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

I have for a long time felt that string quartet is a species of composition very close to me. When I, as a teenager, wrote my first chamber compositions, they were nothing else but string quartets: the first, Op. 2, in 1973, and the second, Op. 5, a year later. A decade has passed, and I — funny enough — have in my opus catalogue come up to no. 25; so, the time had come to try to write a string quartet again; to explore how I, now, think about this widely exploited but quite difficult type of musical work.I, naturally, could not use those 10-years-old quartets’ way of thinking as a basis. When one is young, an interval of ten years is very long, and as I looked at those old pieces I didn’t feel them to be mine at all. My relation to an ensemble consisting of four strings had to be thought anew. With this I do not by any means mean that I forced myself to do something totally different from anything ever heard. I only mean that I had to start from a zero point to figure out how a string quartet written by me would sound today.As I have, during these years, composed lots of chamber music, no totally brand-new orientation was needed. In any case, the especially intimate nature of string quartet and the exceptional demands set up by the long tradition of the species make writing a string quartet complicated. I also believe that this is why string quartets are, on the average, more ‘serious’ works of art than compositions are in general.My third string quartet is in four movements, as good habits demand. The relationship between the movements is, however, slightly different from classical models. The most noticeable deviation from tradition is perhaps the fact that, as also im my Trio I Op. 21 for clarinet, cello and piano from 1983, Quartetto III lacks the kind of movement that corresponds to the normal first movement, the one that in classical models almost always is in sonata form. Trio I began with a quickly sneaking presto. The first movement of the quartet is also very fast, but it is many times more dramatic than that of the Trio I, and the average level of its dynamics is enormously higher. One thing is clearly common: both prestos are music of a virtuoso character, based on the special nature of the instruments but still demanding much of the players.Balancing the wildness of the first movement, the second one is slow and peaceful. Between it and the finale there is a more lively, lighter movement, which could even be described as a kind of an odd dance. The finale is slow, again, but it is heavier and perhaps also more angular than the second movement.© Jouni Kaipainen, 1984(Kuhmo Chamber Music Festival)(Programme comment for the premiere, July 17, 1984)Jousikvartetto on minusta jatkuvasti tuntunut läheiseltä sävellyksen lajilta. Kun teini-ikäisenä kirjoitin ensimmäiset kamarimusiikkisävellykseni, ne olivat juuri tämän lajin yksilöitä: ensimmäinen, op. 2, vuonna 1973 ja toinen, op. 5, vuotta myöhemmin. Vuosikymmen on nyt kulunut, opusluettelossa edetty, vitsikästä kyllä, numeroon 25; on siis tullut aika jälleen koettaa jousikvarteton säveltärnistä; katsoa miten nyt suhtaudun tähän paljon viljeltyyn mutta varsin vaikeaan teostyyppiin.Noiden kymmenen vuoden takaisten kappaleiden ajatusmaailmasta en toki voinut enää ponnistaa. Nuorella iällä tämänkokoinen aikaväli merkitsee valtavasti, eivätkä vanhat kvartetot oikeastaan tuntuneet omiltani ollenkaan, kun niitä katselin. Suhde neljän jousen muodostamaan yhtyeeseen piti ratkaista uudelleen, millä en lainkaan tarkoita, että olisin hammasta purren pyrkinyt joihinkin kaikesta aiemmin kuulluista tyystin poikkeaviin uutuuksiin. Tarkoitan vain, että minun oli ajateltava nollatasolta lähtien, miltä minun säveltämäni jousikvartetto tänä päivänä kuulostaisi.Kamarimusiikkia olen säveltänyt näinä vuosina runsaasti, joten mistään varsinaisesta uudelleen orientoitumisesta ei tarvinnut olla kyse. Jousikvartetin erityisen intiimi luonne sekä lajiperinteen poikkeuksellinen velvoittavuus asettavat joka tapauksessa huomattavia vaatimuksia, mistä uskon johtuvan sen tosiasian, että jousikvartetot ovat keskimäärin ’vakavampia’ luomuksia kuin sävellykset yleensä.Kolmas jousikvartettoni on neliosainen, kuten hyvätapaiseen traditioon kuuluu. Osien väliset suhteet eivät kuitenkaan ole aivan klassisten esikuvien mukaiset. Huomionarvoisin poikkeama perinteestä lienee se, että samoin kuin klarinetille, sellolle ja pianolle viime vuonna säveltämästäni Triosta I op. 21 myös Quartetto III:sta puuttuu kokonaan sellainen osa, joka vastaisi normaalia ensiosaa, sitä joka klassisissa esikuvissa lähes poikkeuksetta on sonaattimuotoinen. Trio I alkaa vikkelästi hiipivällä presto-osalla. Myös jousikvarteton ensimmäinen osa on äärimmäisen nopea, mutta sen dramatiikka on Trion vastaavaan verrattuna moninkertainen ja dynamiikan yleistaso valtavasti korkeampi. Yksi asia on selvästi yhteinen: molemmat prestot ovat virtuoosista, soittimien erityisluonteisiin perustuvaa, mutta esittäjiltä suuria vaativaa musiikkia.Jousikvarteton toinen osa on ensimmäisen hurjuutta tasapainoittavasti hidas ja rauhallinen. Sen erottaa finaalista hieman nopeampi, kevytliikkeinen, eräässä mielessä jopa tanssillinen väliosa. Finaali on jälleen hidas, mutta sanonnaltaan toista osaa painavampi ja ehkä myös kulmikkaampi.© Jouni Kaipainen, 1984(Kuhmon Kamarimusiikki)(ohjelmakommentti teoksen kantaesitykseen 17.7.1984)

Year of composing

Arranger

Movements

Availability

Quartetto III per archi