Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

Pianokonserttoni syntyi Yleisradion tilauksesta ja sai kantaesityksensä Helsinki Biennalen konsertissa viime vuoden [1997] maaliskuun 12. päivänä; solistina oli [...] Juhani Lagerspetz ja RSO:ta johti Sakari Oramo. Sävellystyö tapahtui kahdessa vaiheessa, kuten kaikkien konserttomuotoisten teosteni: kirjoitin soolostemman ensin, loka–marraskuussa 1996, ja orkesteriosuuden tammi–helmikuussa 1997. Tilanne oli todella sähköinen, sillä samaan aikaan tein myös alttoviulukonserttoni. Räjähtävän nopeassa työskentelyssä on hyvät ja huonot puolensa. Monomaaninen omistautuminen tekee työn jäljestä ehyempää, mutta tekijälle se on ilmeinen terveysriski. Asetelma on sama kuin sairastaessa: kun flunssaviruskanta voi paremmin, minä voin huonommin. Tässä tapauksessa tosin osat täytyy kääntää ja ottaa tavoitteekseen kamppailun vähittäinen häviäminen. Suloisen tappion päivämäärä oli 24. helmikuuta, jolloin työpöydälläni oli kaksi uutuuttaan hohtavaa konserttopartituuria ja itse olin epätietoinen siitä, millä planeetalla ollaan.Sävellystehtävänä pianokonsertto tarjoaa kaksi hykerryttävän haasteellista tekstuuriongelmaa. Ensimmäinen niistä on klaverismi: piano on instrumenteista monipuolisin ja muuntautumiskykyisin – urut mukaan lukien! – ja sille on pitkin historiaa sävelletty valtava inäärä mitä erilaisinta musiikkia. Vaikka vain murto-osa säveltäjien ratkaisuista tällä alueella on todella toimivia, tuo murto-osakin on volyymiltaan suuri ja kirjava. Jokainen tietysti pyrkii omaleimaiseen, itsenäiseen kirjoitustapaan, mutta olisi älytöntä kuvitella, etteikö maailman pianomusiikin suurenmoisilla valioilla olisi mitään vaikutusta. Mozart, Beethoven, Brahms, Chopin, Liszt, Rahmaninov, Debussy, Skrjabin, Ravel ja Prokofjev ovat esikuvallisia myös minulle, mutta ratkaisuni ovat omani ja vastaan niistä.Toinen probleema on pianon ja orkesterin välinen suhde. Kysymyksessä ei ole tavanomainen solistikonsertto, koska piano yksinään vastaa suunnilleen toista orkesteria, varsinkinjos sitä käyttää suurieleisellä tavalla, kuten minä teen. Eri halunnut luoda modernin muodikasta ’epäkonserttoa’ vaan Oikean Solistisen Konserton, mutta en liioin halunnut pitäytyä romanttiseen ’yksilö vastaan yhteisö’ -sosiodraamaan; kirkasotsaiset sankaritarinat ovat nykyään vähemmän uskottavia kuin sata vuotta sitten. Tämän vuoksi pianokonsertto sisältää lukuisia erilaisia asetelmia: vastakohtaisia rintamalinjoja, yhteistoimintaa, polaarisia tilanteita, pianon eriasteista sulauttamista orkesteriin jne.Ensimmäinen osa on ylivoimaisesti laajin, monimuotoisimmin hahmoteltu, ja sen ytimenä on draaman rakentaminen suhteellisen pienieleisistä aineksista; melkeinpä leikkisäksi mieltyvästä pääteemasta ja laajakaarisesti laulavasta sivuteemasta syntyy suuri joukko asetelmia, joista osa ponkaisee varsin pitkälle näennäisen vaatimattomista lähtökohdista. Hitaan osan suvantoon on tunkeutunut tummempia, salaperäisempiä sointeja, ja jotakin sen varjoista voidaan aistia myös finaalin muuten räväkässä ilotulituksessa; omasta mielestäni viimeinen osa ’avautuu’ hauskasti ’takaperin’, sillä lähelle loppua sijoittuu eräänlainen motto tai ’avain’. Pianokonsertto on omistettu pojalleni Tuomakselle hänen ylioppilaskeväänään.© Jouni Kaipainen, 1998(Tampereen kaupunginorkesterin konsertti 20.2.1998)

Year of composing

Arranger

Movements

Availability

Piano Concerto