Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

Ensimmäisen sinfoniani (1987) pääotsikkona oli ’Possible Worlds’ ja alaotsikkona ’a symphony’. Toisen sinfoniani päätotsikkona on ’Sinfonia nro 2' ja alaotsikkona ’Yön ja rakkauden lauluja’, mutta silti tämä teos muistuttaa pikemminkin laulusarjaa sikäli että sen kaikissa osissa on mukana baritonisolisti. Miksi tällaiset paradoksit? Ensimmäisen sinfonian otsikointi heijasti ehkä jonkinlaista kainoutta suhteessa sinfonia-nimikkeeseen, johon on tietenkin kerääntynyt valtavasti historiallista painolastia. Mutta toisen sinfonian otsikoinnissa tulee esille olennaisempi aspekti: monet teokseni (erityisesti pianokonsertot) ovat luonteeltaan sikäli hybridejä (tai hermafrodiitteja kuten ’pianokonserttobaletti’ Hermes), etteivät ne asetu perinteisiin lajeihin vaan nimenomaan näiden väliin, jännitteeseen. Mikä sitten on toisen sinfoniani laji? Sanokaamme, että se on ohjelmallinen sinfonia jonka ohjelma lauletaan, sinfonia jossa laulaja kommentoi musiikillista tarinaa. Laulusarja se ei ole, koska orkesterilla on paljon itsenäistä sanottavaa ja laulaessaankin baritoni on vain yksi ääni muiden joukossa. Sinfonia se on kokonaisarkkitehtuuriltaan ja musiikilliselta materiaaliltaan. Tosin samanlainen materiaalin käsittely - mahdollisimman erilaisten karakterien uuttaminen mahdollisimman keskitetystä materiaalista - on tyypillistä muillekin teoksilleni.Toisen sinfonian melodisharmoninen materiaali juontaa juurensa yllämainitusta Hermeksestä. Lähtökohtana on kuusisävelinen sointu b-f-des-a-as-g, jonka mollisävy värittää sinfonian öisiä ja elegisiä tunnelmia.Tämän kuusisävelikön vastapoolina on sitten toinen kuusisävelikkö, ja yhdessä ne täyttävät 12-sävelisen avaruuden. Koska jälkimmäinen on edellisen komplementti, se tarjoutui käyttööni ikään kuin itsestään, houkuttelematta. Tämä on sikäli hupaisaa, että juuri jälkimmäinen kuusisävelikkö alkoikin yllätyksekseni tuottaa sellaisia maurilaisia sävyjä joita finaalissa kuullaan. Ne olivat tullaakseen ja saivat tulla; niistä tuli yhtä ’mahdollisia maailmoja’ kuin Possible Worlds -sinfonian tyyliassosiaatioista.Runot valitsin ystävällisessä yhteistyössä Lassi Nummen kanssa, jonka tekstejä olin käyttänyt jo Mannerkantaatissani. Pyytäessäni häneltä ehdotuksia tekstivalinnoiksi hän mainitsi runot Meren hiljaisuus ja Yö yöltä, vaikkei mitään näy, jotka päätyivätkin sinfonian toiseen ja neljänteen osaan. Nummi myös keksi nimen sinfonian ensimmäiselle osalle. Sinfonian osat on - Meren hiljaisuutta lukuun ottamatta - otsikoitu toisin kuin runot, mihin tärkein syy oli se, että ensimmäinen ja neljäs osa pohjautuvat kumpainenkin kahteen runoon.Yö tai rakkaus tai molemmat yhdessä kulkevat kantavina teemoina läpi koko sinfonian. Teoksen unenomaisia maisemia hallitsevat hiljaiset ja lyyriset sävyt, ja suuret orkesteripurkaukset jäävät vähiin.Tiedä sitten, ovatko kyseessä lähinnä pohjoisen vaaleat kesäyöt, mutta ainakin finaalissa on myös Välimeren tummien öiden lämpöä. - Siellä se runoilijankin lempi on hehkunut; eräässä runossaan (joka ei ole sinfoniassani mukana) hän viittaa italialaiseen kansantanssiin, saltarelloon.Ensimmäinen osa Haluan sinua, sinut on luonteeltaan kiihkeä mutta sisältää välitaitteessaan myös ohutta kamarimusiikkia. Varsinaisena hitaana osana sinfoniassa on tunnelmaltaan yhtenäinen, laaja Meren hiljaisuus, joka koostuu useasta aforistisesta runosta. Kolmas osa, Sydänyöllä, on luonteeltaan eräänlainen intermezzo ja tekstuuriltaan itse asiassa kamarimusiikkia. Finaali, Juhla, unen aalto, on sinfonian laajin osa, ja se muodostuu kolmesta pääjaksosta. Näistä ensimmäistä leimaavat kaukaisuudesta lähestyvä, epätodellinen kulkuemusiikki ja saltarellon rytmit, toista taas jäähyväisten elegisyys ja kolmannessa, codassa, palaavat kulkuemusiikin aiheet.Toinen sinfonia syntyi, kuten ensimmäinenkin, Turun kaupunginorkesterin tilauksesta.© Mikko Heiniö, 1998(Turun kaupunginorkesteri)(teoskommentti teoksen kantaesitykseen 14.5.1998)Symfoni nr 2 ("Nattens och kärlekens sånger")Min första symfoni (1987) hade huvudrubriken ’Possible Worlds’ och underrubriken ’a symphony’. Min andra symfoni har rubriken ’Symfoni nr 2’ och underrubriken ’Nattens och kärlekens sånger’, men trots det påminner detta arbete snarare om en sångsvit i så måtto som det ingår en barytonsolist i alla satserna.Varför dessa paradoxer?Rubriceringen av den första symfonin återspeglar kanske någonsorts skygghet inför benämningen ’symfoni’, som givetvis samlat på sig en väldig historisk belastning. Men i rubriceringen av den andra symfonin framträder en mera väsentlig aspekt: många av mina verk (speciellt pionokonserterna) är till sin natur hybrider (eller hermafroditer, som ’pianokonsertbaletten’ Hermes) i det avseendet, att de inte inordnar sig i de traditionella genrerna, utan uttryckligen placerar sig i spänningen emellan dessa.Till vilken genre hör då min andra symfoni? Låt oss säga att den är en symfoni med ett vokalt program. En symfoni, där sångsolisten kommenterar den musikaliska berättelsen. En sångsvit är verket inte, emedan orkestern allena har en hel del att berätta och emedan också den sjungande barytonen bara är en röst bland de andra. Och vad helhetsarkitekturen och det musikaliska materialet beträffar är verket en symfoni. Visserligen är en likartad materialbehandling - att ur ett så koncentrerat material som möjligt extrahera så olika karaktärer som möjligt - typisk också för mina andra verk.Den andra symfonins melodiskt-harmoniska material har sina rötter i ovannämnda Hermes. Utgångspunkten är klangen b-f-des-a-ass-g, vars mollnyans förmedlar de nattliga och elegiska stämningarna i symfonin. Motpolen till denna sextonsklang är sedan en annan sextonsklang, och tillsammans fyller de en rymd med tolv toner. Emedan den senare klangen är den förras komplement, kom den så att säga av sig självt, utan anmaningar. Detta är roande såtillvida som just den senare sextonsklangen till min överraskning började producera de moriska nyanser som hörs i finalen. De fanns där och ville komma fram, så de fick komma; de blev lika ’möjliga världar’ som stilassociationerna i symfonin Possible Worlds.Dikterna valde jag med vänligt bistånd av Lassi Nummi, vars texter jag hade använt redan i Mannerkantaatti. När jag bad honom om förslag, nämnde han dikterna Meren hiljaisuus och Yö yöltä, vaikkei mitään näy, vilka också kom med i symfonins andra resp. fjärde sats. Det var också Nummi som gav symfonins första sats dess namn. Symfonins satser har, med undantag av Meren hiljaisuus, andra rubriker än dikterna, vilket famförallt beror på att första och fjärde satsen vardera utgår från två dikter.Natten eller kärleken eller bägge är de bärande temana i hela symfonin.Verkets drömlika landskap domineras av lugna och lyriska nyanser och de stora orkesterutbrotten är få. Kanske går tanken närmast till de ljusa nordiska sommarnätterna, men åtminstone i finalen finns det också något av värmen i de mörka nätterna vid Medelhavet. Där har också diktarens kärlek blomstrat, i en av sina dikter (som inte är med i symfonin) har han en hänvsining till den italienska folkdansen saltarello.Första satsen Haluan sinua, sinut är passionerad till naturen, men det mellersta avsnittet innehåller också tunn kammarmusik. Den egentliga långsamma satsen i symfonin är Meren hiljaisuus, som är enhetlig vad stämningen beträffar och består av flera aforistiska dikter. Den tredje satsen, Sydänyöllä, är ett slags intermezzo och till sin textur i själva verket kammarmusik. Finalen, Juhla, unen aalto, är symfonins mest omfattande sats och består av tre huvudavsnitt. I det första av dem hörs på avstånd overklig kortegemusik som närmar sig samt rytmer från dansen saltarello, det andra avsnittet präglas av det slutgiltiga avskedets elegiska stämningar och i det tredje, kodan, kommer kortegemusikens teman tillbaka.Symfoni nr 2 tillkom, liksom min första symfoni, på beställning av Åbo stadsorkester.© Mikko Heiniö, 1998(Åbo stadsorkester)(programmkommentar till verkets uruppförande den 14 maj 1998)

Year of composing

Arranger

Movements

Availability

Symphony No. 2 (66./1997)