Music Finland Core

* Title

Additional title

Description

Nordgren composed Cronaca (1991) and the Concerto No. 4 for violin and string orchestra (1994) for the Wegelius Chamber Orchestra, which also gave their first performances; Cronaca was first heard in Tammisaari in June 1991 and the Fourth Violin Concerto at the Viitasaari Time of Music festival in July 1994. The performance of Cronaca was conducted by the ensemble’s first artistic director, Ralf Sjöblom. Violin concerto was dedicated to Storgårds, who also played the solo and conducted at its premier.Nordgren’s twenty-odd concertos give the soloist an unusually dominating role, not so much that of a thrilling virtuoso, but the protagonist in what could be described as an abstract drama. Sometimes one has the impression that the soloist is the composer’s alter ego, wandering through a tapestry of sounds woven by the orchestra, giving vent to his emotions. In the one-movement Fourth Violin Concerto, the soloist again takes centre stage, and the whole work could be described as one long cadenza with orchestral accompaniment.Early on, the meditative figures played by the solo violin rise up against the dark, brooding acoustic backdrop of the strings. Gradually, the string section assumes a more active role, producing more varied worlds of sound. At the close, the music branches out in two directions: anguished outbursts and melancholy nostalgia.Cronaca, in four movements, builds up dynamic tension through contrasts between rather than within movements. The first movement (Adagio) presents a static soundscape from which the melody lines emerge. The second movement (Duo) divides the string section in two: the solo violin and solo viola converse against a partially aleatory background. The ensuing Agitato is the most dynamic and rhythmic movement. An Epilogo ends the piece on a nostalgic note. Descending patterns can be discerned twice in the slow-moving acoustic surface of the finale, which might bring to mind one of Nordgren’s favourite works, Arvo Pärt’s Cantus to the Memory of Benjamin Britten.Cronaca and the Fourth Violin Concerto are both evocative, expressive compositions, which do not deny the tragic dimension of life. In them one bears the voice of a composer who believes in the communicative and emotive power of music. Back in 1976, Nordgren described his faith as follows: "Music is not a separate, ‘made’ thing; and thus composing cannot be separated from life, from everything one sees and experiences and feels. I see composition as an outlet for the need to express oneself more fully than in speech, a way of communicating with my fellow human beings.”© Kimmo Korhonen, 1996(from Ondine ODE 873-2, 1990)(translated by © Timothy Binham)Nordgren sävelsi Cronacan (1991) ja Konserton nro 4 viululle ja jousiorkesterille (1994) suomalaiselle Wegelius-kamariorkesterille, joka vastasi kantaesityksistä; Cronaca kuultiin ensimmäisen kerran Tammisaaressa kesäkuussa 1991 Ralf Sjöblomin johtamana. Neljäs viulukonsertto puolestaan on omistettu Storgårdsille, ja hän soitti konserton solistiosuuden ja johti sen kantaesityksen Viitasaaren Musiikin aika -nykymusiikkifestivaatilla heinäkuussa 1994.Nordgrenin parikymmentä teosta käsittävässä konserttosarjassa solistilla on usein tavallista keskeisempi rooli, ei niinkään kuulijoita hurmaavana taiturina kuin eräänlaisena abstraktin draaman päähenkilönä. Joskus voi aistia, että solisti on Nordgrenin alter ego, joka vaeltaa orkesterin maalaamassa sointimaisemassa ja purkaa sisäisiä tuntojaan.Myös yksiosaisessa neljännessä viulukonsertossa solisti on pääosassa, ja tavallaan teosta voi luonnehtia yhdeksi laajaksi orkesterin säestämäksi kadenssiksi. Alkupuolelta solistin mietiskelevät kuviot piirtyvät vasten jousiston tummasävyisiä, paikoin painostaviakin sointipintoja. Vähitellen jousisto saa aktiivisemman roolin ja alkaa luoda vivahteikkaampia sointimaailmoja. Teoksen lopulta musiikki haarautuu kahtaalle: tuskaisiin purkauksiin ja haikean mollisävyiseen nostalgisuuteen.Cronaca on neliosainen teos, jonka dynamiikka perustuu enemmän osien välisten kuin niiden sisäisten jännitteiden varaan. Ensiosa (Adagio) avautuu kuulijalle staattisena sointimaisemana, josta melodialinjat nousevat esiin. Toisessa osassa (Duo) jousisto on täysin jaettu; sooloviulu ja sooloalttoviulu käyvät keskustelua vasten osittain aleatorisesti rakentuvaa taustaa. Kolmantena oleva Agitato on osista dynaamisin ja rytmisesti iskevin. Epilogo päättää teoksen nostalgisen surumielisiin tunnelmiin. Osan hidasliikkeisestä sointipinnasta erottuu kahdesti laskevia linjoja, jotka saattavat tuoda mieleen Nordgrenille läheisen Arvo Pärtin sävellyksen Cantus Benjamin Brittenin muistolle.Cronaca ja Neljäs viulukonsertto ovat puhuttelevia ja ilmaisuvoimaisia teoksia, jotka eivät kiellä elämän traagisten ulottuvuuksien olemassaoloa. Niissä puhuu säveltäjä, joka uskoo musiikin kykyyn viestiä ja koskettaa. Vuonna 1976 Nordgren puki tämän uskon sanoiksi: "Musiikki ei ole irrallinen, ‘tehty’ ilmiö, ja tämän takia säveltämistä ei voi erottaa elämästä, kaikesta siitä minkä näkee ja kokee ja tuntee. Näen säveltämisen eräänlaisena puhetta laajemman ilmaisutarpeen osoituksena, tapana viestittää, kommunikoida kanssaihmisteni kanssa."© Kimmo Korhonen, 1996(äänitteeltä Ondine ODE 873-2, 1990)

Year of composing

Arranger

Movements

Availability

Concerto No. 4 for Violin and String Orchestra Op. 90