Värikallio

by Osmo Tapio Räihälä

Rock Painting, Rock Painting

Empty sheet

Osmo Tapio Räihälä

Värikallio

Uusinta Publishing Company

Description

Vanhan kotikuntani Suomussalmen pohjoisosassa sijaitsevan Hossan aarnialueen peruskalliolla on ikää 2440 miljoonaa vuotta. Hetkinen vain – siis 2,44 miljardia vuotta! Nykyisen muotonsa Hossan maasto sai vasta, kun viimeisimmän jääkauden päättyminen noin 10 000 vuotta sitten myllersi sen maisemaa. Vielä nykyäänkin jääkausi tuntuu Hossassa ajoittaisina maanjäristyksinä. Vuonna 1989 mitattiin 3,4 richteriä.

Muutama vuosituhat jääkauden jälkeen alueelle eksyivät myös ensimmäiset ihmiset. Nämä liikkuivat vettä ja jäätä pitkin. Joku tai jotkut näistä seisahtuivat vajaat 4500 vuotta sitten Somerjärven pohjoisrannalla olevan noin 12 metriä korkean pystysuoran kallion ääreen ja maalasivat siihen kasveista, verestä ja mullasta tekemällään seoksella 61 erilaista hahmoa, lähinnä hirviä ja ihmisiä. Keitä nämä taiteilijat olivat, mistä tulivat ja minne menivät – sitä emme tiedä. Hossan kalliomaalaukset löydettiin vuonna 1977. Ne saivat nimekseen Värikallio, englanninkielinen nimi on virallisesti Rock Painting. Värikallio on Suomen pohjoisin löydetty kalliomaalaus ja yksi kaikkein suurimmista.

Nykyinen suomalainen kulttuuri on perustaltaan keski- ja itäeurooppalaista tuontitavaraa, mutta todelliset juuremme johtavat myös Hossan kalliomaalauksien tekijöihin. Vanhoja ja arvokkaita rakennuksia on Helsingissäkin, mutta kun Värikallio maalattiin, Helsinki oli metrikaupalla meriveden alla.

Tämä johdanto on allegoria omista juuristani säveltäjänä. Taidemusiikki on minulle ”tuontitavaraa”. Vaikka lapsuuteni äänimaisema muodostuikin lastenlaulujen ohella klassisesta musiikista, aloitin musiikin tekemisen rockin parissa. Kuten nykyinen kulttuurimme on sekoitus muinaissuomalaista, yleiseurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista elämänmuotoa, sekoitan Värikalliossa yhteen kaikki musiikilliset juureni. Rockmusiikin hengessä teoksen soolot ovat kunkin solistin (huilisti, alttoviulisti ja klarinetisti) improvisoimia.

© Osmo Tapio Räihälä, 2004


Instrumentation

fl, ob, cl, bsn, hn, pno, 2vln, vla, vlc, db


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

Uusinta Chamber Orchestra, cond. Eva Ollikainen, January 17, 2004; Fbp: YLE Radio 1 (Finland), January 18, 2004.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.