Mitten

by Leevi Räsänen

for oboe, guitar, cello and live electronics

Empty sheet

Leevi Räsänen

Mitten

Music Finland

Description

Mitten on kesän 2019 hermolomaprojektini, jonka säveltämiseksi sulkeuduin lapsuudenkotiini höperöitymään. Sävellettyäni edeltävän vuoden ajan melko tiukkojen (toki itse luomieni) sääntöjen ohjailemana tunsin tarvetta hörskytellä aivojani ja tehdä valintoja intuitiivisemmin. Kesäsävellysmetodiikkaani on perinteisesti kuulunut työpaikan hississä ja taukohuoneessa viheltely, joka jälleen korvasi huolellista luonnosteluvaihetta. Max-ohjelmointia lainkaan entuudestaan tuntematta asetin itselleni haasteen siinä, etten antaisi taidottomuuteni haitata sävellystyötä — niinpä kirjoitin ensin koko kappaleen soivan sisällön partituuriksi ja vasta sen jälkeen rupesin pohtimaan, kuinka kokonaisuus todellisuudessa voitaisiin toteuttaa trion ja Max-ohjelmoinnin lopputuloksena. Elektroniikalla pääasiassa luodaan illuusiota läsnäolevaa trioa suuremmasta ensemblestä imitaatiolla ja kuivatetaan tai kastellaan sointia. Teoksen nimi viittaa sekä soittajien keskinäiseen roolitukseen että trion rooliin suhteessa elektroniikkaan: Kuka on keskellä ja kenen välissä ollaan milloinkin? Se esittää myös rikkinäisen kysymyksen aivojen hörskyttelystä, jota esittämästä löydän itseni kerta toisensa jälkeen: Miten säveltää?


Instrumentation

ob, guit, vlc, live electr


Category

Chamber Works


Premiere

Jarno Heikkilä, Riina Salminen, Antti Turtiainen, Tapio Lappalainen (& assisting Riikka Talvitie, Leevi Räsänen ja Þorkell Nordal), Uuden Musiikin Lokakuu -festival, October 13, 2019, Oulu, Finland


PDF for promotional use

 Download


Archive number

MF34165


+ Add information