Concerto for Piano and Orchestra

by Kalevi Aho

Concertto for Piano and Orchestra

Empty sheet

Kalevi Aho

Concerto for Piano and Orchestra

Fennica Gehrman

Description

Miksi ryhtyä säveltämään enää pianokonserttoa, kun esimerkiksi Brahms, Tšaikovski tai Rahmaninov ovat jo luoneet täsä kategoriassa ylittämättömiä mestariteoksia? Esimerkiksi siksi, että on olemassa innoittavia muusikoita, joiden mielestä pitäisi syntyä myös uusia pianokonserttoja, ettei aina tarvitsisi soittaa niitä samoja vanhoja. Ja kun työ on päässyt käyntiin, unohtaa vähitellen kaikki Brahmsit ja Tšaikovskit ja luuleekin tekevänsä jotain ainutkertaisen tyyppistä teosta. Syntyy kokonaismuodoltaan neliosainen sävellys, jossa päädytään lopulta aivan erilaiseen musiikilliseen maailmaan kuin mistä lähdettiin liikkeelle.

Konserttoni historia ulottuu oikeastaan vuoteen 1977. Pianisti Liisa Pohjola soitti piano-osuuden laulusarjassani Kolme laulua elämästä, innostui sen pianotekstuurista ja pyysi minua säveltämään pianosonaatin. Tein sen kolme vuotta myöhemmin ja kantaesityksen jälkeen Liisa totesi, että seuraavaksi minun pitäisi säveltää pianokonsertto.

Väliin tuli muita suuria töitä, mm. viulukonsertto, sellokonsertto ja harmonikkasonaatti, kunnes sitten 1985 aloitin pianokonserton toivorikkaasti. Sävellystyö kuitenkin jumiutui jokseenkin alkuvaiheisiinsa, ja samalla alkoi painaa päälle myös ooppera Hyönteiselämää. Jätin konserton suosiolla, sävelsin Hyönteiselämän ja siihen pohjautuvan 7. sinfonian, ja vasta sitten oli pianokonserton aika. Konserton alku (erilainen kuin vuoden 1985 ensiyritelmässä) oli syntynyt jo oopperan ja sinfonian välillä, ja siitä oli sinfonian kantaesityksen jälkeen hyvä jatkaa. Sävellystyöhön sisältyi kriisivaiheita ja keskeytyksiä, mutta myös suuria innoituksen hetkiä – prosessi kaikkinensa oli toisin sanoen jotakuinkin tyypillinen minulle.

© Kalevi Aho, 1990


Instrumentation

4443 4331 13 1, euph, str, pno solo [[pic, ehn, bob/heckelphone, cl in Eb, bcl, cbsn]


Category

Works for Soloist(s) and Orchestra


Premiere

Roland Pöntinen, piano, Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Dennis Russel Davies, Helsinki Festival, August 29, 1990


Commisioned by / dedications

Commissioned by the Helsinki Festival


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.