Description

Säveltäjät ovat kaikkina aikoina inspiroituneet toisten säveltäjien töistä. Ilman vaikutteiden hyödyntämistä ei edes olisi mitään musiikinhistoriallista jatkumoa. 1800-luvulla olivat suosittuja myös transkriptiot; esimerkiksi Saint-Saëns ja Liszt tekivät orkestrointeja tai soolokappaleita toistensa sävellyksistä.

Hellä jättiläinen liikkuu samoilla jäljillä. 1970-luvun progressiiviseen rockiin perehtyneet huomaavat sävellyksen kummisedän jo teoksen nimestä. Brittiläinen Gentle Giant -yhtye loi kahdeksalla ensimmäisellä studiolevyllään vuosina 1970–76 tuotannon, joka jäänee omassa genressään ylittämättömäksi. Yhtye sekoitti rockia, klassista, jazzia, sea shantyjä, keskiaikaista trubaduurimusiikkia ja barokkipolyfoniaa ällistyttäväksi keitokseksi, joka oli liian kompleksista yltääkseen valtavaan kaupalliseen menestykseen, mutta niin nerokasta ja omaperäistä, että yhtyeen kulttimaine kestää – yli 20 vuotta bändin hajoamisen jälkeen. Gentle Giantin viisi vakiojäsentä soittivat yhtyeen levyillä yli kolmeakymmentä eri instrumenttia. Yhtyeen keskeiset säveltäjät olivat veljekset Derek ja Ray Shulman sekä Kerry Minnear. He olivat parhaimmillaan musiikillisia neroja, jotka eivät kalvenneet vähääkään jonkun Stravinskyn, Mahlerin tai Ellingtonin rinnalla.

Hellä jättiläinen ei ole Gentle Giantin musiikin sovitus kanteleelle ja vibrafonille; varsinkaan se ei ole yritys säveltää progressiivista rockia lyyrisille akustisille soittimille. Tämä tammikuussa 2004 valmistunut sävellys on vain joidenkin Gentle Giantin kappaleiden tuottaman inspiraation tulos. Jättiläisensä tuntevat huomaavat kyllä, milloin mitäkin teemaa käsitellään, mutta tarkoitukseni ei ole ollut todistaa muinaisen progedinosauruksen suuruutta näköis- tai kokoispatsaalla. Siksi Hellä jättiläinen on kepeä ja ilmava tuokio.

© Osmo Tapio Räihälä, 2004

kantele, vibr

Chamber Works

Eija Kankaaranta, kantele, Hannu Porkka, vibraphone, Joensuu, February 20, 2004.

Commissioned by Eija Kankaanranta.

+ Add information