Concerto for Piano and String Orchestra

by Pertti Jalava

Empty sheet

Pertti Jalava

Concerto for Piano and String Orchestra


Description

Teoksen alkuituna toimii vuonna 1984 jazz-yhtyeelle säveltämästäni kappaleesta "Lofootit" poimimani melodian katkelma. Tässä kahden nelisävelisen motiivin muodostamassa parissa, kuten koko teoksen melodisessa kerronnassa, olen pitäytynyt käyttämään vain kolmea intervallia pientä sekuntia, pientä terssiä ja tritonusta.

I Allegro-osan alussa piano sysää lyhyillä juoksutuksillaan käyntiin neljä erilaista väreilevää jousien kudosta, jättää ne hetkeksi soimaan päällekkäin, iskee syntyneen hälymaiseman poikki ja lyhyen kenraalipaussin jälkeen sivaltaa liikkeelle viulusoolon.

Soolon jatkuessa piano rakentaa taustalle uudelleen saman tiheän jousimassan, sen jälleen katkaistakseen. Tämän puheenjohtajan roolinsa ohella piano lisää vähitellen omien repliikkiensä painavuutta aina hurjana laukkaavaan kadenssiin asti, jossa ensiviulu nousee sille tasavertaiseksi duettokumppaniksi.

Aivan osan lopulla piano käynnistää jälleen tiheän jousikudelman kolmannen ja viimeisen kerran, mutta iskee sen jälleen poikki. Viimeisen puheenvuoron piano osoittaa sellolle.

II Adagio-osa alkaa aaltoina etenevänä kontrapunktisena kudelmana, jonka päällä piano ja sooloviulu käyvät verkkaista vuoropuheluaan. Piano esittää lyhyen monologin ja vaikenee kuin aaltoja kuuntelemaan. Nyt piano ja viulu esittävät kiivaammat kommentit. Pianon toisen monologin jälkeen jousien kudelma tiivistyy sitkeäksi ostinatoksi ja vuoropuhelu muuttuu temperamenttisemmaksi. Tuskaisan purkauksen jälkeen aallot palaavat käänteisinä. Vuoropuhelu käy jälleen kiireettömänä, mutta tunnelmaan on jäänyt kireyttä.

III Presto - Andante - Presto. Kiihkeän ostinaton säestämä laukkaava pianomelodia ja pianon nopeat sointujuoksutukset vuorottelevat kunnes laukasta kehittyy inventiomainen soolokadenssi. Kadenssi tyyntyy ja pizzicato-säestyksen alkaessa tunnelma muuttuu hajamielisen hienostuneeksi, mutta oikuttelevaksi.

Kiihkeä laukka kuitenkin palaa ostinaton säestämänä vielä hetkeksi saadakseen viimeisen sanan.

© Pertti Jalava, 10/2001


Instrumentation

solo piano and string orchestra (4-3-2-2-1)


Category

Works for Soloist(s) and Orchestra


Premiere

Terhi Jääskeläinen, piano, Mikkeli City Orchestra, cond. Ari Angervo, Mikkeli, January 24, 2002.


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.