Description

Aivan alussa soittavat vaskipuhaltimet suuren, raskaan soinnun, joka asteittain pirstoutuu yhä pienempiin nuottiarvoihin. Tästä jakautumistapahtumasta irtautuu yksittäisiä säveliä ja kuvioita ensimmäisessä, luonteeltaan improvisoivassa epäsäännöllisessä ylimenovaiheessa. Sitä seuraa ankaran rytminen kulku, joka vaeltaa läpi eri orkesteriryhmien monensävyisenä. Kahdesta sävelestä rakentuva aihelmanitu kehittyy, kasvaa kolmi- ja nelisäveliseksi kuvioivaksi liikkeeksi ksylomarimbassa. Se johtaa huipentumaan, jossa puupuhaltimien kiivaista kuvioista singahtaa esiin melodinen motiivi, joka trumpetin soolo-osuudessa yhtyy osan rytmiseen vetovoimaan. Molemmat ainekset tihentyvät valtavaksi nousuksi, jossa piano ja lyömäsoittimet korostavat rytmiikkaa. Kun alkuvoimat ovat lopulta pohjia myöten purkautuneet ja viimeiset fortissimoiskut vaimenneet, vaihtuu osan luonne.

Kuulija siirtyy nyt ensiosan 2. jaksoon, pianissimomaailmaan, missä pianonkielet, harppu, lyömäsoittimet ja jousisto muodostavat taustan, jota vasten musiikillisten tapahtumien kehitys piirtyy. Lyhyt taite vaskipuhallinpurkauksen jälkeen – kuten alussa mainittiin – viittasi tilapäisesti siihen improvisoivaan tilaan, mistä ensiosan 1. jakso kehittyi. Osan 2. jakso täydentää 1:stä painottamalla improvisatorista luonnetta. 1. jakson kaksisävelmotiivi esiintyy heti 2. jakson alussa matalan harpunsävelen puoliaskelglissando-portamentona. Se saadaan aikaan polkimella, joka virittää värähtelevän kielen korkeammaksi. Ideaan tarttuvat kontrabassot puoliaskelisin pizzicato-glissandoin. Tämä tapa käsitellä kaksisävelmotiivia on epämääräisempi kuin 1. jakson täsmällinen toteutus ja alleviivaa siksi idean dualismia. Kaikkia melodisia motiiveja ja kiemuroita kehitellään vapaaseen improvisoivaan henkeen. Lopussa soivat yksinkertaiset, kaksiaihelmaidusta kasvaneet sävelkulut harppujen ja sellojen flageoleteissa sekä vibrafonissa.

Toinen osa aikaa improvisoivassa ilmapiirissä. Jatkossa kehitellään ensiosan molempia elementtejä: melodista ja rytmistä, imrovisatorista ja tiukasti, rytmisesti sidottua. Dualismia korostaa myös se, että nuotituksella osittain osoitetaan rytmi ja sävelkorkeus, osittain taas ei ilmaista säveliä tietyissä taitteissa. Tämä voi tapahtua samanaikaisestikin.

Ananke on tilausteos Helsingin kaupunginorkesterin 100-vuotisjuhliin.

© Erik Bergman, 1982

Ananke was composed for the 100th anniversary of the Helsinki Philharmonic Orchestra. And as if to give the orchestra a chance to show its might and strength on this great occasion, Bergman uses a larger orchestra than in his other works (e.g. quadruple woodwind and a large brass section). The substance of the work also shows Bergman at his most forceful and dramatic. Ananke is in two movements, its aggressive outbursts offset by calmer stretches of delicate sound.

© Kimmo Korhonen, November 1998

(translated by © Susan Sinisalo, February 1999)

Ananke syntyi Helsingin kaupunginorkesterin 100-vuotisjuhliin, ja kuin antaakseen juhlivalle orkesterille tilaisuuden mahtinsa ja voimansa näyttämiseen Bergman on käyttänyt teoksessa suurempaa orkesteria kuin muissa teoksissaan (esim. nelinkertaiset puupuhaltimet ja suuri vaskikuoro). Myös teoksen ilmaisu on Bergmania väkevimmillään ja dramaattisimmillaan. Teoksessa on kaksi osaa, joissa aggressiivisia purkauksia on tasapainottamassa myös muutamia herkästi soivia suvantoja.

© Kimmo Korhonen, November 1998

Instrumentation

4444 6441 13 1, cel, pno, str

Category

Works for Orchestra or Large Ensemble

Opus no.

op. 97

Premiere

Helsinki Philharmonic Orchestra, cond. Okko Kamu, Helsinki, October 6, 1982

Commisioned by / dedications

Commissioned by the Helsinki Philharmonic Orchestra for its 100th Anniversary

+ Add information