Symphony No. 7

by Kalevi Aho

Insect Symphony

Hyönteissinfonia

Empty sheet

Kalevi Aho

Symphony No. 7

Fennica Gehrman

Description

Ihmisten hyönteismaailmaa

7. sinfoniani pohjautuu oopperaani Hyönteiselämää, joka oli yksi kolmesta Savonlinnan oopperajuhlien ja Savonlinnan kaupungin järjestämän oopperasävellyskilpailun teoksesta. Josef ja Karel Capekin komedian päähenkilöt ovat ihmiskulkuria lukuun ottamatta hyönteisiä. Tyypiltään Hyönteiselämää on satiirinen moraliteetti. Hyönteisten maailma peilaa ihmiskuntaa, nykyajassa vallitsevia elämänkatsomuksia ja moraaleja. Tästä johtuen oopperan musiikissa keskeisintä on psykologinen luonteenkuvaus, yritys musiikin avulla luonnehtia ihmisten hyönteismäisiä luonnetyyppejä ja elämänasenteita.

Hyönteissinfonian musiikki on peräisin muutamasta oopperan sinfonisimmasta kohtauksesta. Lähtökohtana ollutta musiikillista materiaalia on kuitenkin kauttaaltaan enemmän tai vähemmän muutettu. Paitsi että sinfoniaan ei ole sisällytetty lainkaan vokaaliosuuksia, siihen on sävelletty paikoin myös uutta, oopperasta puuttuvaa musiikkia tai tiivistetty lähtökohtamateriaalia. Myös sinfonian kokonaisdramaturgia poikkeaa olennaisesti oopperasta.

7. sinfoniassa on kuusi hyönteisten mukaan nimettyä osaa, jotka kukin muodostavat oman, erillisen pienoismaailmansa. Ainoana yhteisenä musiikillisena materiaalina eri osissa on muutaman kerran sinfoniassa soiva mahtipontinen musiikki, joka muistuttaa Richard Straussin sinfonisen runon Also sprach Zarathustra alkua. Miten näihin kohtiin pitää suhtautua – onko kysymyksessä vakavasti otettava musiikki, parodia vai jokin muu – tästä voi kuulija itse muodostaa oman mielipiteensä. Teoksen muodon eteneminen ei tapahdu kerronnallisesti siten, että perättäisissä osissa toteutuisi johdonmukainen musiikillinen tapahtumaketju, joka alkaisi 1. osan alusta ja päättyisi viimeisen osan lopussa. Sinfonian kokonaisdramaturgiaa säätelee perättäisten osien välinen vastakohta-asetelma, joka loppua kohti vain jyrkkenee.

Miksi nimittää materiaaleiltaan näin kirjavaa teosta sinfoniaksi?

Peruslähtökohdat eivät ole olleet missään sinfoniassani pelkästään musiikilliset, vaan olen pyrkinyt tulkitsemaan niissä myös elämänkatsomuksellisia ja filosofisia kysymyksiä. Teoksiin valittu musiikillinen materiaali ja tämän työstämistapa palvelevat ensisijaisesti sinfonioiden ulkomusiikillisita perusideaa. Näin on laita myös Hyönteissinfoniassa. Sävellyksen kuusi erillistä pienoismaailmaa leikkaa toisiaan vain aivan satunnaisesti, Strauss-muistumien välityksellä. Silti näistä yksityismusiikeista muodostuu yhdessä laaja mosaiikki ympärillämme soivista erilaisista musiikkityyleistä ja niiden myötä pirstonaisesta maailmastamme, sen toisiaan kohtaamattomista ihanteista ja elämänasenteista, joista joillakin on kenties suuremmat mahdollisuudet menestyä kuin toisilla, joista jotkut ovat enemmän ajasta irrallaan, sinisilmäisempiä tai utopistisempia kuin toiset.

© Kalevi Aho, 1988


Instrumentation

3333 4371 13 2, asax, barhn, str [3pic, ehn, cl in Eb, bcl, cbsn]


Category

Works for Orchestra or Large Ensemble


Premiere

Finnish Radio Symphony Orchestra, cond. Pertti Pekkanen, Helsinki, October 26, 1988


PDF for promotional use

 Download


+ Add information

No sheet music available from Music Finland.